tiistai 24. huhtikuuta 2012

Lainakirjan elämää

Tulella ei leikitä. Merellä ei haahuilla. Vastuu otetaan, vaikkei sitä annettaisikaan. 

Lepään pöydällä. Ympärilläni on muutamia kyniä, ja satunnaisia paperilappuja. Välissäni on kirjanmerkki, joka on taittunut epätasaisesti kahtia. Moniste kupruilee paksuudestaan allani. Kuulen tasaista naputusta vierestäni. Syviä huokauksia ja tuskastuneita ynähtelyjä. Kuulen myös kovan jomotuksen ja raksutuksen, mutta ne kuuluvat hänen päästään. 
Hän avaa minut jälleen, selaa melko hellästi sivujani eteenpän, sitten taakse. Kuitenkin muutama eteen. Hän löytää kohdan, ja liu'uttaa sormeaan rivejäni pitkin. Kun hän löytää etsimänsä ja kehuu mielessään kohtaa, tunnen itseni hyväksi. Ylpeyden tunne häntä kohtaan nousee. Häntä joka aikoinaan naputti tekstit, kirjaimet, sanat, jotka nyt lepäävät sivuillani. 
Hän on saanut tehtäväkseen tutkia minua. Sanomaani, ja merkityksiäni. Niitä minä olenkin täynnä. Odotan innolla että hän kaikista vastoinkäymisistään huolimatta saa työnsä valmiiksi. Sitten hän palauttaa minut, joudun jättämään lämpimän nurkkauksen. Kirjanmerkit, ja huomaamattomasti taitetut hiirenkorvat katoavat välistäni, jo tutuksi käynyt kirjoituspöytä jää taakse. Palaan siihen suureen, kylmään ja valkoiseen rakennukseen, joka on täynnä minua parempia ja huonompia kollegoita. Siellä me seisomme, tai joissakin tapauksissa, makaamme hyllyillä, odottaen että arvosteleva käsi tulee, ja ottaa meidät, kääntää ja lukee takakantemme. Joskus meidät valitaan, joskus päädymme takaisin hyllyyn. Sellaista on elämäni kirjaston lainakirjana. Joskus väliini jää muistoja, jotka sitten seuraava lukija löytää. Tykkään myöskin seurata heidän ilmeitään, lukiessansa minua, ja eläytyessä.
Kello on jo paljon, mutta hänellä ei ole paljoa aikaa. Minäkin olen myöhässä. Onneksi en tule kuitenkaan kovin kalliiksi. Toivon että minusta oli apua. Minä ainakin nautin.

Ei kommentteja: