tiistai 22. joulukuuta 2015

Pimeyttä

Napsautan viimeisen valon päälle liikkeessä, kun ovi jo aukeaa ja sisään syöksyy märkä kylmä tuuli. Tummatakkinen nainen astuu kynnyksen yli, ja viittaa tyytymättömänä epäjouluiseen ilmaan. Ilmaisen kaipaavani lunta ja juttelemme hetken säästä.
Hänen siirtyessään tutkimaan kynttilöitä, katson häneen tarkemmin.. Hän ei ole vanha, ehkä oman äitini ikäinen. Mutta hän on surullinen, hyvin surullinen. Hätkähdin omalle päätelmälleni, miksi tunnen niin vahvasti hänen surunsa?
"Olisiko noita havukransseja pienempiä?" siinä on kaikki, vastaan ja tiedustelen millaiseen ympäristöön kranssi olisi tulossa.
Haudalle. Tyttäreni haudalle, hän vastaa. Kyyneleet nousevat silmiini, en voi mitään, ja päätän halata häntä.
Hän halaa takaisin, ja kiittää. Kiittää uudestaan ja pyyhkäisee silmäkulmaansa. Toivotamme lämpimät joulut, ennenkuin hän astuu takaisin ulos ja minä käännyn, etteivät liikkeeseen suuntaavat uudet asiakkaat huomaisi kyyneleitäni.
Rouva ostaa kynttilöitä, tuomaan lämpöä muuten niin yksinäiseen jouluun.
Lapsen silmät kirkastuvat pipareista, joita pöydältäni saa ottaa. Kotona jouluksi ostetaan lähinnä glögiä ja viiniä, sanoo poika, kun ottaa iloisena jo kolmannen piparin korista.
Haluaisin antaa lämpimän halauksen heille, joille joulunaika tuottaa suurta ikävää. Heille, joilla ei ole joulumieltä tai ketään, jonka kanssa se jakaa.
Heille, joiden joulusta puuttuu rakkaus, haluan lähettää sitä koko sydämestäni.
Haluan lähettää voimia ja uskoa uuteen vuoteen kaikille, joilla se näyttää synkältä. Tai jotka muuten vaan sitä tarvitsevat.
Ja kiitos oma tähteni, joka valaiset, vaikka maailma koittaa hukuttaa meidät pimeyteen.

Ei kommentteja: