torstai 23. helmikuuta 2017

Matkalla

Tänään minua ei enää stressaa kirjoittaa siitä mitä ajattelen ja koen. 
Tänään minusta tuntuu hyvältä olla minä.
Tänään olen tehnyt asioita jotka tuntuvat hyvältä.
Tänäänkin minuun sattuu.

Mä oon monesti eksynyt tänne mun vanhaan blogiin lukemaan juttuja, joita oon kirjottanu epäsäännöllisesti vuosien varrella. Suurin osa niistä oli yläasteajalta, kun mun oli pakko kirjottaa päiväkirjaa joka ilta, vaikka ei huvittanut. Olin päättänyt niin. Ja stressihän siitäkin sillon syntyi.
Joka kerta tätä kattoessani oon ajatellu, että joku päivä vielä löydän taas halun kirjottaa. Kirjottaminen on aina ollu mun keino purkaa ja käsitellä asioita.
Ajattelin, että vielä joku päivä mun elämä on taas kirjottamisen arvosta.

Viime kerrasta on päivälleen puoli vuotta. Silloin kävin kirjottamassa tänne itelleni muistiin ihanan rukouksen. Paljon on tapahtunut mun ajatuksissa puolessa vuodessa, puhumattakaan mitä vuosi sitten vielä oli. Vapiseva usko siihen, että joskus mun elämästä tulee hyvä, on vaihtunut ymmärrykseen siitä, kuinka uskomaton ja ainutlaatuinen mun matka on.
Mun jokainen päivä on kirjoittamisen arvoinen.

Tällä hetkellä mun ainoa hoitokeino kaikkia kipuja vastaan on seurata iloani. Käytännössä se tarkottaa, että teen ainoastaan asioita, joita haluan tehdä. Asioita, jotka tuntuu hyvältä ja tuottaa iloa. Joka päivä teen ainakin yhden asian, joka hymyilyttää. Yhden asian, jossa olen hyvä. Useimpina päivinä viikossa teen lukemattomia asioita, jotka tuottavat hyvää oloa. Kokeilen uusia asioita ja haastan itseäni. Koska haluan. Teen asioita, joissa en ole hyvä, sillä haluan kehittyä.

Tarkoituksena on poistaa pahanlaatuinen stressi elämästäni pysyvästi, ja voida paremmin. Edistystä tapahtuu, ja mulla on levollinen olo siitä, että oon tehnyt päätökseni. Mun ei tarvii tehdä töitä, mun ei tarvii suorittaa mitään, jos se ei tunnu hyvältä. Mä oon tärkein, mun terveys on tärkein. Keho ei valehtele, ja nyt on aika päästää irti pakosta ja kiireestä.

Tänään tein hyvää ruokaa. Tänään olin elämäni ensimmäisellä crossfit-tunnilla. Tänään en mennyt ajoissa nukkumaan. Tänään kirjotin ylös sanat jotka kumpus mun sisältä.
Tänään stressasin nukkuneeni liian pitkään. Tänään en stressaantunut hetkeksikään ajatellen koulua, työttömyyttä, proteiininsaantia tai ihmissuhteita.

Vaikka mun voimakas fyysinen kipu kulkee matkassa joka hetki, on sitä kokonaisuudessaan helpompi kantaa. Voi olla, että se tulee olemaan vielä pitkään. Voi olla, että piankin stressin muutettua muotoaan se kipu katoaa.
Mutta nyt mulla on kipu, ja mä hyväksyn sen. Mä elän sen kanssa, mutten enää anna sen nujertaa mua.

Mä oon keskeneräinen, ja tuun aina kasvamaan. Tää on matka, jolle lähdin kun hyväksyin itteni ja päätin lähteä rakentamaan tasapainoista ja onnellista elämää. Tervetuloa mukaan.

2 kommenttia:

Milja kirjoitti...

Ihana blogi, ihana banneri, ihana teksti ja ihana sinä <3 älyttömästi tsemppiä ja jaksamista!!

Ella kirjoitti...

Voi kiitos ihana Milja! <3 Samoin sulle, lämpöä ja rakkautta :)